Valikko Sulje

BLOGI

UUTISIA AIVOISTA

Optimismin ja pessimismin vaikutuksia terveyteen on tutkittu viime aikoina laajasti. Suomalaistutkimuksen mukaan aivohalvaukselta ovat parhaiten suojassa vähiten pessimistiset ihmiset. Heidän sairastumisriskinsä on arvioiden mukaan noin puolet pienempi kuin erittäin pessimististen ihmisten.

Tutkimuksen alussa kartoitettiin 23 000 osallistujan pessimistisyyden taso. Seitsemän vuoden seuranta-aikana heistä 105 sai aivohalvauksen.

Korkea optimistisuuden taso ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että optimisti ei voisi saada aivohalvausta.

Optimismi ja pessimismi ovat ennen kaikkea opittuja piirteitä, joten myös voimakkaasta pessimismistä ja kielteisestä ajattelusta voi oppia pois.

Posted in mentaalivalmennus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *