Valikko Sulje

Se oikea minulle

 

ASIAA VETOVOIMAN LAISTA

Parisuhteen päättymisen jälkeen olen saanut elämän eri osa-alueet kuntoon. Asiakkaiden kanssa saan hyviä tuloksia. Syön terveellisesti. Treeni kulkee. Nautin pitkistä metsälenkeistä ja hikoilusta punttisalilla. Nukun riittävästi.

Harjoittelen läsnä olemista. Vien huomiotani syvälle kehooni. Nautin siitä, miten riitän itselleni ja olen olemassa itseäni varten. 

Lähden Uutelan metsään koirani Lillin kanssa. Kulahtaneet juoksutrikoot ja urheilutakki, joka oli muodissa kaksikymmentä vuotta sitten. Mukaviksi kuluneet lenkkarit. Kuuntelen kuulokkeilla äänikirjaa, jossa viisas ihminen puhuu siitä, miten reagoimme, jos näemme vaikka käärmeen.

Käärmekin kuuluu luontoon. Jos olet riittävästi läsnä, käärmekin saattaa väistyä.

Kävelen Lillin kanssa parikymmentä minuuttia. Törmään metsän keskellä viisikymppiseen komeaan mieheen, joka seisoo keskellä polkua koiriensa kanssa. Hänen koiransa haluavat tutustua Lilliin.

Mies: “Täällä on paljon kyykäärmeitä. Ne saattavat olla kerällä polulla, mutta ei niitä tarvitse alkaa pelätä, ne kuuluvat luontoon.”

Miten tuo mies puhuu käärmeistä? Vastahan äänikirjassa viisas puhui samasta asiasta.

Mies alkaa tehdä tikusta asiaa. Hän paljastaa eronneensa, kertoo missä hän asuu, selvittää missä minä asun. Hän on mukava, miehekäs.

Minulla ei ole meikkiä. Tukkani on likainen. Hän vaikuttaa kiinnostuneelta. Tarkkailen hänen energiaansa. Hän on kunnioittava, kiva ja hauska. Minulla ei ole kiire valitsemaan häntä. Jatkan matkaani.

Äsken vein Lillin läheiselle nurmikolle aamupissalle.

Vanhat juoksutrikoot (eri kuin viime kerralla), sama epämuodikas takki, jalassa töppöset ja niissä takiaisia. Hissin peilistä näen sotkuisen yönutturani.

Nurmikolla seisoo noin 25-vuotias mieshenkilö koiransa kanssa kuin minua odottaen. Koiramme haluavat tavata. Juttelen hänen kanssaan nurmikolla. Vaellamme samoja reittejä parikymmentä minuuttia. Hän paljastaa nimensä, työnkuvansa, kadun, jolla hän asuu. Minua alkaa naurattaa. Jos avaruusalus laskeutuisi taivaalta, laittaisin ilmiön samaan joukkioon.

Eikö hän ymmärrä, että olen kohta 52-vuotias? Eikö hän näe iän tuomaa maksaläiskää ohimollani tai rikkoutuneita verisuonia leuallani? 

Kun teen lähtöä nälkään viitaten, vaistoan hänen empivän kuin hänellä olisi jäänyt jotain kesken.

Kävelen Lillin kanssa kotiin. Nauran itsekseni. Miehiä tulee ovista ja ikkunoista eteeni, kun olen vain keskittynyt omaan hyvään elämääni. On suurenmoisen ihana olo kohdata jokainen päivä, jokainen koirankävelytysreissu kuin ihanana seikkailuna. Joka päivä tulvii, koska olen löytänyt valon sisältäni ja odotan, kunnes kohtaan toisen, josta heijastuu ihan sama valo. Jos olen hänet jo tavannut, hän tulee eteeni uudestaan. Minun ei tarvitse muuta kuin olla tässä valoisassa olossa, jossa kaikki vastaukset löytyvät siitä, mitä on sisälläni – ulkoisen muodon tuolta puolen.

Lämmöllä ja kirkkaudella
Minna, elämänsä loppuun asti se oikea itselleen

 

Posted in henkinen kunto, ilo, rakkaus, suhteet

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *